Etusivu     Yhteystiedot   Polemique    Historiaa   Kuvat   

 


 

  •  Pekka Masalinin ensiesiintymiset alkoivat jo teinipoikana.  Koulusta 'lainatuilla' bändikamoilla poikien piti päästä keikalle ja jälki-istuntoahan siitä seurasi! Mutta eipä ole into laulamiseen laantunut vuosien saatossa. Kokemusta on karttunut laulutunneilla sekä eri orkestereiden solistina ja uraa laulajaksi on siivittänyt myös menestyminen useissa iskelmalaulukilpailuissa . Nuorisobändi Pekka ja Paprika esiintyi 1970-luvulla. Vuodesta 1977 alkaen Pekan orkesteri on ollut - Polemique.
     

  •  80-luvulla ilmestyi Pekan LP-levy, jonka nimikappale 'Aikaa vielä on' kipusi Radio Ykkösen Listan kärkeen ja piti paalupaikkaa peräti kaksi kuukautta. Siitä seurasi reipasta keikkatahtia tuleviksi vuosikymmeniksi. Tanssiyleisön keskuudessa Pekka Masalin on pitkänlinjan arvostettu muusikko, joka on takuuvarmasti viihdyttänyt tanssikansaa ympäri Suomen ammattitaitoisen orkesterinsa Polemiquen säestyksellä.
     

  •  2000-luvun tuoreempana äänitteenä kappale 'Pilven reunaan tartu kii' osoitti myös tanssittavuutensa. Se keikkui DJ-listojen soitetuimpien kappaleiden kärkijoukoissa pitkään, samoin kuin alueradioiden soittolistoilla  ja saa edelleenkin keikoilla tanssikansan lattialle.
     

  •  Pekka Masalinin  pitkän ja tasaisen suosion ovat taanneet Polemique-bändin  ammattitaitoiset muusikot.  Polemique-bändin korkeasta  soitto- ja esiintymistasosta  kertovat Tanssiorkestereiden SM-kilpailun pronssititilat vuosilta -95 ja -97
     

  •  Pekka Masalin & Polemique on ollut useita vuosia kauniiden naislaulajien, kuten Jasminen ja Johanna Siekkisen taustabändinä.  Yhteistyössä Johannan kanssa julkaistiin vuonna 2001 duetto-single 'Milloinkaan' (Save your love),  jossa on Johannan koskettavat sanat